”Valoisa Arki TEKI MEILLE 60-luvun OMAKOTITALOON alakerran suunnittelun ajan tyyliä kunnioittaen. Suunnitelmat vaihtoehtoineen olivat selkeitä ja toimeksiannon mukaisia. Aikataulut pitivät hyvin ja suunnitelmien dokumentointi oli erinomaista. Lisäksi Jaanan kanssa oli mukavaa työkennellä. Suosittelen Valoisaa Arkea – ammattilainen osaa asiansa.”

Tomi & Ronit

”Jaanalla on hieno kyky huomioida asiakkaiden toivomukset/tarpeet ja samalla sopivasti haastaa niitä. Jaanan ammatitaidolla uudesta kivitalostamme tuli meidännäköinen, tyylikäs, mutta samalla kodikas ja lapsiperheen vaatimukset huomioonottava.

Olemme käyttäneet Jaanan palveluksia aikaisemminkin ja suosittelen häntä lämpimästi kaikille.”

Lapsiperhe Vantaalta, 200m2 uusi kivitalo

 

Asuntomme oli perustylsä 90-luvun alun kerrostalo-hitas. Kiireisen työn ja shoppaamisen ja kaupoissa kiertelyn vieroksumisen vuoksi suhtauduin remonttiin varauksella.Halusin kuitenkin enemmän kuin perusremontin.

Koska rakastan voimakkaita värejä, otin Jaanaan yhteyttä. Hän kuunteli toiveeni, ehdotti värejä, kalusteita, materiaaleja ja urakoitsijoita. Nyt meillä on persoonalliset ratkaisut kylpyhuoneissa ja iloisia värejä asunnossa.

Kun kaverit ihmettelevät, miten osasinkaan valita niin hyvät kokonaisuudet, voin kertoa kuka suunnittelun hoiti ja suositella Jaanaa ja Valoisaa Arkea.  Vältin kaiken kaupoissa kiertelyn ja tuloksena on koti, joka on väriensä puolesta täydellinen. Parasta oli se, että Jaana osasi lukea ajatukseni, tilasi tuotteet ja ratkaisi tilanteet myös remonttimiesten kanssa.

Nimimerkki ”Tyytyväinen ” Helsinki

Sisustussuunnittelija Jaana Mertama on toiminut sekä entisen että nykyisen kotimme uudistusten ja remontin suunnittelijana.

Valoisan Arjen kautta löytyivät myös remontin toteuttajat. Huolellisesti valitut ammattilaiset toimivat yhteistyössä Jaanan kanssa  joka tarkasti huomioi toiveemme.

Toteutusta  hallitsivat käytännönläheisyys , toimivuus ja kekseliäisyys ,ja ratkaisut ovat osoittautuneet kestäviksi ja kauniiksi,kuten olemme jo ehtineet toteamaan !

” Uusi koti” Helsinki

 

Halusimme uudistaa valaistusta olohuoneessamme. Googletin valaistussunnittelijoita ja eteeni tuli Jaana. Laitoin kyselyä hänen kotisivujen kautta siitä, paljonko suunnittelu maksaisi ja olisiko sellaiselle aikaa. Jaana vastasi heti sähköpostiini ja illalla olimme jo puhelimitse jutelleet asiasta. Sovimme, että lähetän hänelle sähköpostilla kuvia tilasta mihin haluamme suunnittelun. Kaikki toimi erittäin hyvin, saimme nopeasti sunnittelun valaistuksesta ja tilasimmekin valaisimet Jaanan kautta. Jaanan ideat ja näkemykset olivat meidän näköisiä. Jaanan oli todella mukava ja hänen kanssaa oli helppo työskennellä. Suosittelemme Jaanaa kaikille.

Saija&Visa

”Jaanan suunnitelma muutti alkuperäisessä asussa olevan 70-luvun kesämökkini tähän päivään. Mökin uusi keittiöratkaisu teki tilasta käytännöllisemmän ja tehokkaamman. Seinien ja lattioiden maalaus toi valoa ja tilan tuntua lisää. Olen lopputulokseen erittäin tyytyväinen.”

Keijo Lappeenrannasta, mökki Savitaipaleella Kuolimon rannalla

Uudenmaankadun perintökaksioni remontoitiin ja uudistettiin toiveitteni mukaisesti. Itse en halunnut remonttiin puuttua kuin toiveita esittämällä. Tulos oli juuri sitä mitä halusinkin: kahden aikuisen tyylikäs ja valoisa koti, jossa on hyvä asustella. Sain pelkillä puhelinsoitoilla niin huonekalut kuin oikein mitoitetut verhotkin-kaikki huolellisesti paikoilleen asetettuina. Helppoa! Suosittelen.

Anu, Helsinki

”Jaana laati asuntomme olohuoneen ja uuden keittiön suunnitelmat ja järjesti suunnitelmien toteuttamiseen tarvittavan remontin suorittajien hankkimisen. Luvatut aikataulut pitivät paikkansa, työn laatua oli erinomainen ja lopputulos tyylikäs ja toimiva.”

Pariskunta, Helsinki

”Sisustussuunnittelijan käyttö säästi aikaa ja rahaa ja remonttistressi väheni. Uusittiin keittiö ja huoneiston pintamateriaalit.
Jaana Mertama auttoi minua saamaan itseni näköisen kodin, josta iloitsen vielä päivittäin yli kahden vuoden jälkeen.”

Sinikka perheineen, Töölö Helsinki

”Jaana tuli mukaan taloprojektiimme jo rakennusvaiheen alussa.
Hän aisti nopeasti toiveidemme mukaisen värimaailmaan. Se toteutuikin kautta talon niin seinä-ja lattiamateriaaleissa ,kuten tekstiileissä ja kalustehankinnoissa.
Persoonallisia yksityiskohtia antavat Ulla-Maija Hännisen taidekuvista painatetut kaakelit märkätiloihin.
Olemme käyttäneet myöhemminkin hyväksi Jaanan ammattitaitoa täydentäviä hankintoja tehdessämme,kuten taideteosten valinnassa.”

Perhe, Helsinki

Kiitos Jaanalle!

Vaikka olemme asuneet vuosikymmeniä ulkomailla, on täällä Suomessa meillä aina ollut tämä koti. Siihen ei kuitenkaan ole paljon panostettu, viimeinen remontti 31- vuotta sitten!

Käydessäni katsomassa samassa talossa olevaa vasta remontoitua asuntoa, joka mielestäni oli kuin koru, sain tiedon Jaana Mertamasta.

Vaikka täällä pohjolassa talvisin on pimeää, vierastan ajatusta täysin valkoisesta huoneistosta. Mutta siirtyä väreihin ja voimakkaisiin kuvioihin vaatii rohkeutta. Tähän tarpeeseen saapui Jaana rohkaisemaan väreihin ja eri materiaaleihin. Me valitsimme sitten tapetit yhdessä ; rohkeita värejä ja suuria kuvioita.

Voin todeta, tässä pienessä ajassa mitä  asunnossamme nyt olen  ollut, että värit ja kuviot ovat kuin aina olleet täällä, en muista  kuinka tämä oli ennen. Kiitos sympaattiselle suunnittelijalle!

Kuusaalainen

”Minulla on koti, joka jo eteiseen astuessani ottaa minut vastaan lämmöllä ja minne tahansa katseeni osuus, iloitsen näkemästäni ja muistelen lämmöllä niitä hetkiä, joiden aikana kotiani Jaanan kanssa suunnittelin.

Minulla on oma makuni ja olen siitä melkoisen tarkka. Jaanalla on kyky aistia ja ottaa vastaan ideoita ja puolestaan antaa vastaideoita, joiden pohjalta olemme aina päässeet hyvään lopputulokseen. Jaana myös uskaltaa sanoa, jos joku ehdottamani ei toimi tai käytännössä rikkoisi tyylini.

Erityisen vaativaksi yhteystyömme teki se, että molemmilla kerroilla, kun kotiani kohensin, asuin ulkomailla ja valtaosa suunnittelusta käytiin sähköpostin välityksellä. Yhdessä sovitut kustannusarviot sekä aikataulut toteutuivat molemmilla kerroilla kiitettävästi.

Arvostan Jaanan tapaa katsoa aina, mitä voidaan säilyttää ja mitä kierrättää. Voin myös suositella häntä lämpimästi miettimään kanssasi miten mahdollisesti runsautta pursuilevat komerosi saadaan järjestetyiksi ja tuomaan positiivista energiaa kotiisi.

Olen käyttänyt Jaanaa myös toimistotilojen piristämiseen, mistä työstä koko henkilökunta sai uuttaa energiaa työpäiviinsä.”

Ulla Helsingistä

”Keittiöni oli jo hiukan väsähtäneen oloinen. Koska tila on pieni, siinä oli paljon mietittäviä asioita. Itselläni oli mielessä millaisen suurin piirtein haluaisin, mutta lopullinen punainen lanka puuttui. Lopputulos on ihanan raikas, aurinkoinen ja iloinen. Uudistus sujui ripeästi, remontin aikataulu piti ja työn jälki moitteetonta. Ammattilaisen puoleen kääntyminen todella kannatti, muutama päivä meni vain ihaillessa uutta upeaa keittiötäni.”

Tuija, Helsinki

”-Luotettava ja miellyttävä yhteistyö sähköpostin välityksellä ja yhdellä puhelinsoitolla. Jaana valitsi meille sellaiset tapetit, joita emme ikinä olisi itse osanneet valita. Olimme aivan pulassa tapettien kanssa ennen kuin otimme Jaanaan yhteyttä. Kerroimme mitä haluamme ja valokuvien perusteella hän osasi valita meille juuri sopivat. Olemme erittäin tyytyväisiä palveluun. Olo-ja makuuhuoneista tuli aivan ihanat. Voimme lämpimästi suositella!”

Eija Lahdesta

”Jaana on huippuammattilainen, hän huomioi hienosti asiakkaan ja asiakkaan toiveet koko sisustusprosessin ajan. Olemme käyttäneet useamminkin hänen palveluitaan ja aina on voinut luottaa hänen osaamiseensa.”

Lapsiperhe Espoosta, kaksikerroksisen rivitalon remontti

”Kiitos hyvästä yhteistyöstä. Ensimmäisestä yhteydenotosta alkaen keskustelu lähti etenemään oikeaan suuntaan. Saimme yksityiskohtaisen ja seikkaperäisen suunnitelman kotimme sisustuksen päivittämiseksi. Meitä kuunneltiin ja rajallinen budjetti otettiin
hyvin huomioon. Neuvot ja valintojen ratkaisut ja perustelut vastaavat hyvin toiveitamme. Suunnitelman mukaan etenemällä olemme jo saavuttaneet asioita, mitä lähdimme hakemaan. Työ on vielä kesken, mutta olemme nyt jo edenneet pidemmälle kuin omin voimin olisi ollut mahdollista.
Jaana Mertamalta olemme saaneet ystävällistä ja nopeaa palvelua.
Yhteydenpito on koko ajan tuntunut henkilökohtaiselta, sekä tapaamisissa että sähköpostitse. Ehdottomasti suosittelemme muillekin ammattilaisen apua sisustuspulmiin.”

Perhe, Vantaa

”Ostimme aika nopealla aikataululla 107-neliöisen uudisasunnon Kalasatamasta, ja huomasimme tarvitsevamme ammattilaisen apua siinä, miten asunto sisustetaan. Millaisia muutosmahdollisuuksia asunnossa olisi toimivuuden parantamiseksi ja mitä olemassa olevia kalusteita voisi mahdollisesti hyödyntää. Nettisurffailun jälkeen päädyimme kontaktoimaan Jaanaa, ja se oli hyvä päätös. Tapasimme muutaman kerran kartoittaaksemme, millaisia toiveita meillä oli. Jaana kuunteli niitä tarkasti, mutta uskalsi tekemässään suunnitelmassa ehdottaa sellaisiakin vaihtoehtoja, joita emme olisi itse ikinä harkinneet. Näin ollen lopputulos oli paljon enemmän kuin uskalsimme toivoa, sillä muuten olisimme helposti tehneet asiat samalla tavalla kuin ennenkin. Jaanan verkostosta löytyi ammattilaisia toteuttamaan myös haluamamme muutostyöt. Jaana piti langat erinomaisesti käsissään koko projektin ajan, asiat hoituivat aikataulussa ja häneltä sai viipymättä vastauksen sitä tarvittaessa. Voimme lämpimästi suositella Jaanaa kaikille, jotka haluavat asiaan paneutuvan, sydämellä projektiin osallistuvan sisustussuunnittelijan, jolla on hyviä ideoita ja silmää asiakkaidensa näköiseen kotiin!”

Saara perheineen, Helsinki